Hallitus tiedottaa 6.2.2022

shelttilogo

Näillä näkymin tämä kokous oli viimeinen hallituksen nykyisellä kokoonpanolla. Palaamme kokoustiedotteisiin viimeistään uuden hallituksen myötä vuosikokouksen jälkeen. Vuosikokouksen ilmoittautuminen on myös avattu, joten käythän ilmoittautumassa 4.3. klo 21 mennessä. Huomaathan, että vuosikokouksessa saa äänioikeuden ainoastaan etukäteen ilmoittautumalla.

Ykkösruusukkeet on tilattu helmikuun alussa, ja ne saapuvat niin, että toimitusajankohta on todennäköisesti vuosikokouksen jälkeen maaliskuun lopulla. Pidetään peukkuja, ettei ruusukkeiden toimituksessa ilmene yllättäviä viiveitä. Saajilleen ne lähetetään mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ovat saapuneet. Jatkoa varten ykkösruusukkeiden sääntöihin on epäselvien tilanteiden välttämiseksi muokattu yhden virkkeen sanamuotoa seuraavanlaiseksi: ”Palkinto annetaan samalle koiralle vain kerran per laji.

Vuodelle 2022 on tehty pieniä sääntömuutoksia Vuoden sheltti -kilpailuihin, jotka selkiyttävät kisoihin osallistumista ja tuovat pistelaskun paremmin ajantasalle:
– Jatkossa Vuoden kasvattaja -kisassa huomioidaan 6 parasta kasvattajaluokkatulosta.
– Vuoden kasvattaja ja Jalostuskoira -kilpailuihin riittää jatkossa yksinkertainen ilmoittautuminen. Pisteenlaskija laskee tulokset, jotka toimitetaan kisaan ilmoittautuneelle omistajalle tarkistettavaksi. Uusi ilmoittautumislomake päivitetään.
– Vuoden jalostusuros ja -narttu -kilpailuissa riittää silmätarkastuksen osalta yksi yli 6-vuotiaana tehty silmätarkastus.
– Suomen Juniorimuotovalion ja Veteraanimuotovalion tittelistä saa kasvattajaluokassa 2 pistettä.

Jäsensivujen avaamisesta on tulossa erillinen tiedote lähiaikoina. Jäsensivut pyritään avaamaan jo helmikuun aikana, joten seuraathan tiedotusta ja omaa sähköpostiasi! Ps. jos yhteystiedoistasi vielä puuttuu sähköpostiosoite, niin käyhän täyttämässä osoitteenmuutoslomake välittömästi.

Vanhat tiedotteet

Valitse tiedote

Etsi sivulta