Kinnervika

Varpaiden pinnallisen koukistajajänteen sivusiteen luksaatio eli kinnervika on sairaus, jota esiintyy shetlanninlammaskoirilla muita rotuja useammin. Sairautta kutsutaan myös akillesjänteen repeämäksi. Sairaudessa akillesjänne pääsee liukumaan pois paikoiltaan (luksoitumaan).

Luksaatio ilmenee tyypillisesti nuorilla, alle kahden vuoden ikäisillä koirilla. Oireet alkavat äkillisesti, ja siihen liittyy usein takajalan ontuminen ja turvotus kantaluun kärjen ympärillä. Ontuman aste vaihtelee lievästä koko raajan täydelliseen käyttämättömyyteen.

Hoitomuotoina on joko konservatiivinen tai kirurginen hoito. Konservatiivisessa hoitomuodossa käytetään tukisidettä jalassa, ja pidetään koiraa levossa. Kirurginen hoito tarkoittaa jalan leikkausta, jolla luksaatio korjataan. Sairaus harvemmin vaivaa koiraa enää myöhemmin uudelleen, mikäli vaiva on täysin parantunut ja jänne päässyt arpeutumaan hyvin paikoilleen. Toipumisaika vaihtelee muutamasta viikosta muutamiin kuukausiin, ja se rajoittaa koiran normaalia liikkumista ja elämää voimakkaasti, eikä koira sovellu toipumisaikanaan käyttötarkoitukseensa seura- tai harrastuskoirana. Joissakin tapauksissa koira saattaa ontua ja kärsiä jalan arkuudesta pitkäänkin.

Tutkimuksissa ei ole vielä havaittu selkeää näyttöä vian perinnöllisyydestä, mutta sukulaisuusyhteyksiä luksaatiokoirien välillä löytyy. Vian periytyvyyteen todennäköisesti vaikuttaa useampi eri geeni. Voitaisiin myös uskoa, että alttius kinnervikaan sekä rakenneheikkous periytyvät. Jalostusohjeen mukaan kinnervikaa sairastavaa yksilöä ei saa käyttää jalostukseen.

Shetlanninlammaskoiran pinnallisen varvaskoukistajan jänteen luksaatio – eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma, Outi Korhonen 2014

Etsi sivulta