Hallitus tiedottaa 12.12.2023 kokouksesta

shelttilogo

Vuoden 2023 kokoukset on nyt kokoustettu ja tämä kokoustiedote on tämän vuoden viimeinen. Kokousasioiden lisäksi muistutamme ajankohtaisista asioista – lue lisää alta.

Vuodelle 2024 lyötiin lukkoon myös rally-tokon ja tokon rotumestaruuksien järjestäjät. 21.4.2024 kilpaillaan tokon rotumestaruuksista Tampereen Seudun Koirakerho ry:n virallisen kilpailun yhteydessä Tampereella. Rally-tokon rotumestaruudet järjestetään kuukautta myöhemmin 26.5.2024 Lohjan Kirsut ry:n virallisten kilpailuiden yhteydessä Lohjalla.

Tokon rotumestaruuskilpailuiden sääntömuutos on nyt hyväksytty aiemmin esitetyn luonnoksen mukaisesti. Luonnosta kommentoineet jäsenet olivat muutoksen puolella.

Kasvattaja-akatemian selvitystyö on päässyt kunnolla vauhtiin. Ensin selvitetään millainen alusta olisi sopiva yhdistyksen käyttöön.

Lisäksi myös kotisivujemme kehitystyö jatkuu taustalla. Sivuston rakenteiden ja sisältöjen päivitystä tullaan jatkamaan myös vuonna 2024. Hiljalleen huomioidaan esimerkiksi vuonna 2022 järjestetyssä ShelttiExpon workshopissa osallistujilta saatuja kommentteja. Osa kehitysideoista on jo toteutettu ja osa tullaan toteuttamaan, kunhan ehditään.

Uusi käsikirja on työn alla. Tällä hetkellä kaivattaisiin muotovaliogalleriaan kuvia vuosina 2013-2022 FI MVA -muotovalion arvon saaneista koirista. Ohjeet kuvien lähettämiseen löydät Sheltit-lehden 4/23 sivulta 54 sekä klikkaamalla tästä. Muokkaus 8.1.: sähköpostiosoite shelttikasikirjavaliot@gmail.com toimii jälleen. Valitettavasti Googlen toimista johtuen lehdessä 4/23 ilmoitettu sähköposti on toistaiseksi poissa toiminnasta. Toimikunnalta saatujen ohjeiden mukaan valiokoirien tiedot voi sillä välin toimittaa muutoin ohjeiden mukaisesti ja huolellisesti otsikoituna osoitteeseen mainokset.shelttikirja@gmail.com.

Muista myös osallistua oman alaosastosi toimintaan. Alaosastot ehdottavat erovuoroisten tilalle omia ehdokkaitaan pääyhdistyksen hallitukseen, joten ilmaisethan kiinnostuksesi asiaan jo oma alaosastosi vuosikokouksessa. Oman alaosastosi kautta sinulla on siis mahdollisuus osallistua myös pääyhdistyksen toimintaan. Voit lukea lisää hallituslaisen tehtävistä täältä.

Muistutus kennelnimen puollon hakemista suunnitteleville! Vuoden 2023 vuosikokouksen päätöksen mukaisesti 1.1.2024 tulee voimaan muutos, jonka mukaan kennelnimeä puolletaan heille, jotka ovat olleet yhdistyksen jäseniä vähintään 18 kuukauden ajan. Tästä voit lukea lisää, jos haluaisit tulevaisuudessa kasvattaa shetlanninlammaskoiria.

Muistutus ykkösruusukkeiden hakemisesta sekä Vuoden Sheltti 2023 -kilpailuihin osallistumisesta! Sekä ykkösruusuke– että vuoden sheltti-kilpailuiden säännöt löydät nettisivuiltamme. Muistathan täyttää lomakkeet viimeistään 31.12.2023, sillä myöhästyneitä osallistumisia ei huomioida. Lomakkeen täyttääksesi sinun pitää kirjautua ensin sisään jäsensivuille. Varmistathan myös ennen viimetinkaa, että sinulla on tunnukset jäsensivuille olemassa. Vastauskopioiden lähettämisessä on nyt ollut haasteita, eikä kopio omista vastauksista saavu kaikille perille. Jos viestiä ei löydy sähköpostin kansioista eikä roskapostista, olethan yhteydessä sähköpostitse some@shetlanninlammaskoirat.fi, niin tarkistetaan asia. Huomioi kuitenkin, ettei sähköpostiin vastata välttämättä välittömästi, joten ethän jätä lomakkeen täyttämistä viimeiselle minuutille.

Muistutus myös osoitetietojen ja sähköpostiosoitteen päivittämisestä, jos tiedot ovat muuttuneet. Jäsenlaskut lähetetään jäsenille tammikuun alussa. Kaikki mahdolliset jäsenmaksulaskut toimitetaan sähköpostitse, joten varmistathan, että yhdistyksellä on tiedossa ajantasaiset yhteystietosi. Pystyt tarkistamaan yhteystietosi samalla, kun kirjaudut jäsensivuillemme. Jos tietosi kaipaavat muutosta, täytähän osoitteenmuutoslomake.

Seuraava hallituksen kokous on lauantaina 3.2.2024. Kokouksessa käsiteltävät asiat tulee toimittaa yhdistyksen sihteerille sähköpostitse sihteeri@shetlanninlammaskoirat.fi viimeistään perjantaina 26.1.2024.

Iloista ja turvallista uutta vuotta 2024!

Vanhat tiedotteet

Valitse tiedote

Etsi sivulta