Kuvien lähettäminen

Muotovaliogallerian 2013-2022 kuvat

Valiogalleriassa julkaistaan edellisen käsikirjan tapaan suomalaisomistuksessa olleiden ja vuosina 2013-2022 Suomen muotovalioksi valioituneiden koirien kuvat. Valiotitteli tulee olla vahvistettu 1.1.2013–31.12.2022. Myös koiran muut 31.12.2022 mennessä vahvistetut, Suomen Kennelliiton hyväksymät tittelit merkitään. Koiralle on voitu myöntää näyttelykohtaisia epävirallisia titteleitä esim. Itä-Euroopan maista, mutta mikäli SKL ei tunnusta titteleitä, eivät ne ole virallisia.

Muut kuin muotovaliot (esim. AVA, TVA jne.) luetellaan kirjassa tekstinä.

Kuvan laatu, koko ja muoto

Kuvan tulee olla hyvälaatuinen, terävä ja oikeinvalottunut vaakakuva.Voit lähettää myös laadukkaan puhelinkuvan, mutta huolehdi siitä, ettei sähköpostiohjelmasi pienennä kuvaa automaattisesti. Älä kopioi kuvaa netistä tai facebookista, ellei niiden yhteydessä erikseen mainita niiden olevan painokelpoisia.

Kuvan pitkän sivun/vaakasivun tulee olla vähintään 1500-2000 pikseliä pitkä. Taittaja muuttaa kuvan painoon sopivaan resoluutioon, joten on tärkeää, että kuva on tarpeeksi suuri. Jos kuva on vaadittua kokoa isompi, se ei haittaa.

Kuvien lähetys

Muotovaliokuvat tulee lähettää 1.4.2024 mennessä. Sen jälkeen tulleita kuvia ja tietoja ei huomioida tämän kirjan taitossa. Kuvat tulee lähettää osoitteeseen: shelttikasikirjavaliot@gmail.com.

Kirjoita sähköpostin otsikoksi valiokoirasi virallinen nimi, niin tiedot löytyvät sähköpostista helposti.

Kirjoita sähköpostiin seuraavat tiedot:

  • Koiran titteli Esim. FI & SE & NO & BALT MVA V-13
  • Koiran virallinen nimi Esim. Peninkulman Esimerkki Erkki
  • Koiran sukupuoli Esim. uros (pienellä alkukirjaimella)
  • Kasvattajan nimi Kasvattaja Kaisa (järjestys Sukunimi Etunimi)
  • Omistajan nimi Omistaja Olli (järjestys Sukunimi Etunimi)

Huom!

Älä kopioi tietoja Koiranetistä, koska tiedot kopioituvat VERSAALIKIRJAIMIN. Lyhennä tittelirimpsua niin paljon kuin pystyt, poistamalla ylimääräiset MVA-sanat. Käytä maalyhenteiden välissä &-merkkiä esimerkissa esitetyllä tavalla. Älä käytä valiotitteleiden ja voittaja-titteleiden välissä pilkkuja tai muita välimerkkejä.

Miten tarkistat kuvasi koon Windows-koneella?

Etsi koneeltasi Resurssinhallinta. Windows 11 -käyttöjärjestelmällä varustetuissa koneissa se löytyy alhaalta tehtäväpalkista, sininen ikkunakuvake. Napsauta hiiren oikeaa nappia sen päällä. Avautuvasta listasta löytyy Resurssienhallinta (ks. kuvakaappaus 1).

Windows 10 -käyttöjärjestelmässä Resurssienhallintaan pääset esimerkiksi alareunan tehtäväpalkin keltaisesta kansiokuvakkeesta.

Etsi Resurssienhallinnasta kansio, jossa kuvasi on. Vie hiiri haluamasi kuvan päälle (ei tarvitse klikata). Kuvan päälle ponnahtaa infoikkuna, jossa näkyy kuvan mitat pikseleinä. Kuvan mitat näkyvät AINA muodossa “leveys” x “korkeus”.

Esimerkki: Kuvan päälle avautuvassa infoikkunassa kuvan mitat ovat 2048 x 1366 px.

Kuva on tässä tapauksessa vaakakuva, joka on  2048 px leveä ja 1366 px korkea. Jos kuvan mitat näkyisivät muodossa 1366 x 2048 px, kuva olisi pystykuva. Se on leveys on pienempi kuin sen korkeus.

Jos et saa Windows 11 -koneessa näkyville infoikkunaa, valitse ylävalikon Näytä-valinnasta kansion näkymäksi “Kuvakkeet ja tiedot”. Napsauta kerran haluamaasi kuvaa ja kuva aukeaa Resurssienhallintaan oikealle. Kuvan alta löydät kuvan ominaisuudet sekä sen tiedostokoon ja mitat muodossa leveys x korkeus.

Kaksoisnapsauttamalla kuvaa, kuva avautuu Windowsin oletuskuvankatseluohjelmaan “Valokuvat”. Sen yläpalkissa on pyöreä i-ikoni. Napsauttamalla ikonia, näet kuvan ominaisuudet oikealla (ks. kuvakaappaus 2).

Etsi sivulta